Kirjoittaja
27-vuotias yhden lapsen äiti tykkää erilaisista kädentöistä. En ole mikään turhan tarkka ja olenkin sanonut että minusta ei koskaan voisi tulla esim. mieheni lailla puuseppää, homma kun on millin tarkkaa.

Aloitin syksyllä -09 keramiikkakurssin ja ainakin näissä ensimmäisissä töissäni todellakin näkyy se kädenjälki että on itse tehtyä.
Vähän kaikkea tulee tehtyä tai ainakin kokeiltua... Neulahuovutus, kynttilän teko, saippuan valmistus, keramiikan työstäminen ja ruoka ovat ne tämän hetken kiinnostukset.
|
11.01.2011 - 23:28
Ostin pojalleni joulukalenteriksi Muumi-kalenterin, jonka jokaisesta luukusta tuli joku muumihahmo, eli yht. 24 erilaista Muumilaakson asukasta tai aiheeseen läheisesti liittyvää esinettä. Hahmot ovat aika pieniä mutta suloisia. Joulun (tai hetken avaamisen) jälkeen niille ei oikein ollut enää käyttöä, joten piti keksiä niistä jotain hyödykettä...
Ja tälläisiä ensimmäisistä tuli...


Niiskuneiti päätyi korvakoruksi.

Samoin Muumipeikko

Ja Mamma ja Pappakin...


Hattivatit saavat koristaa rintaa.

Ja Haisuli myös.

Märkö toimii avaimenperänä.
16.12.2010 - 15:16
Tein tässä lisää joululahjoja.
Tein huonetuoksuja ja kaakaojuomajauhetta.


Huonetuoksut ovat vähän hankalampi kun ei aina tiedä mistä tuoksuista toiset tykkää, mutta perus laventeli esimerkiksi käy aina.
Tein myös itselleni tuoksun ja tässä on tuoksuna limetti joka meillä päätyi vessaan raikastamaan ilmaa.

Meksikolainen kuuma kaakaojuoma päätyi anopin ja miehen veljen lahjakoriin.
Ehkä muidenkin jos kerkeän tehdä lisää...



Kaakaojuoman ohjeen sain ystävältäni joka oli löytänyt sen internetin ihmeellisestä maailmasta. Ohje oli muuten hyvä, mutta minä lisäsin siihen vähän lisää mausteita (ehkäpä vähän chai-tyyppisesti), koska minun mielestä jos kyseessä on mausteinen juoma saa siinä olla enemmän makua.. Tosin chai-tyyppinen taitaa olla enemmänkin intialainen tyyli, mutta mitäs sitten... 
Joka tapauksessa, kun maistoin valmista juomaa omien lisäysten jälkeen oli se minusta aika herkullista.
14.12.2010 - 22:41
Kävin keväällä Ranskassa ja opin sieltä että pizzan päälle laitetaan vähän oliiviöljyä, joka on maustettu piri piri-maustesekoituksella, eli on hieman "tujua". Hieman tulinen öljy sopi hyvin pizzan päälle, vaikka en olekkaan tulisen ruoan ystävä. Ostin Nizzan torilta mukaan kyseistä mausteseosta ja olen tehnyt sitä kotonakin. Nyt päätin sitten laittaa "hyvät maut" kiertoon ja tein pizzaöljyä joululahjoiksi ystävilleni.

Tässä vielä lähikuvaa mausteseoksesta ja pikkuisista chileistä.

Laitoin osaan myös lisäksi valkosipulia, koska se jos mikä sopii pizzaan..

Harmillista oli se että hyviä öljylle sopivia pulloja ei löydy mistään!!! Jos joku kuitenkin tietää mistä niitä voisi saada, laittakaa viestiä, kiitos. Itselläni onneksi sattui olemaan muutama vanha pullo jotka tulivat nyt uusio käyttöön.
Tein vielä vaniljalla maustettua sokeria. Eli nuo mustat kikkareet sokerin päällä ovat vaniljan siemeniä. 

30.11.2010 - 20:16
Piti keksiä pikku-jouluihin lahja. Jotain itsetekemää sen minusta piti olla joten päätin tehdä tälläiset huopa-korvikset.
Ja tälläiset niistä tuli.

Toivottavasti lahjan saaja pitää niistä.
Itse oli pakko myös kokeilla. Pitäähän sitä testata mikä on oikea korkeus yms..

14.11.2010 - 20:51
Taas on vuosi vierähtänyt ja meillä vietettiin synttäreitä. Ei niin kovin pitkän pohdinnan jälkeen synttäri-menu koostui aika pitkälti samoista, hyviksi havaituista tarjottavista


Pöydästä löytyi nämä:

Jos ei ihan näy niin selvennöstä:
porkkana-muffinseja
juustokakku+ marjakastike
juustotaskut
tacohyrrät
kasvispiirakka
kreikkalainen voileipäkakku
lihapulla/nakkivartaita
14.11.2010 - 20:33
Ystävä-pariskuntani menivät naimisiin. Ja pitihän sitä tilaisuutta jollain muistaa...
Ajatuksena oli hyvä olo yhdessä ja siitä syntyi tälläinen hemmottelukori ja lahjakortti Haikon Kartanoon.


Itse kori oli minusta hieno ja jatkoa ajatellen erittäin käyttökelpoinen, vaikka torkkupeittojen tai lehtien säilytyspaikkana.

Sisältä korista löytyi torkkupeitot molemmille, hierontaöljyä, kauratyyny, hieronta"rulla", tuikkukuppeja ja niihin sydämmen muotoiset kynttilät, myös sydänaiheiset tulitikut, tikkarit ja vaahtokarkkeja sekä Fazerin sinistä.

Ja niinkuin kuvasta huomaa korilla oli vähän kokoa... 
03.11.2010 - 20:43
Vaippakakkua vauvakutsuille...


Kiva ja hyödyllinen lahja odottavalle äidille.. Itse "kuorrutukseen" meni muutama paketti new born-vaippoja ja sisältä löytyi vauvalle pyyhe, talkkia, shampoota, rasvaa, tutteja, tuttipullo ja leluja.
Ja todella helppo tehdä! 
09.03.2010 - 22:40
Viimeksi tuli tehtyä tälläinen "tarjotin" joka tosin halkesi uunissa kun lasite tekikin tepposet ja oli valunut levyyn kiinni niin että irroittaessa tuli halkeama. Mutta kyllä siitä esim. pääsiäismunat tarjoilee...


Sit tein myös lisää rintaneula tarpeita... Joulua odotellessa.. 

17.02.2010 - 21:34
Kokeilin uutta itse suunnitelemaani saippuareseptiä johon tuli esim. avokadoöljyä ja kaakaovoita.
En saanut joka vaiheesta kuvia, mutta jos sitten vaikka ensi kerralla olisi kuvaaja mukana.. 
Ostin tälläisen Iloleipurin muotin jota halusin kokeilla saippuan teossa.

Saippuan tekemiseen kylmämenetelmällä tarvitaan siis rasvoja, kovia ja pehmeitä, lipeää ja nestettä.
Mm. näitä rasvoja laitoin tähän saippuaan, eli avocadoöljyä, rypsiöljyä, kaakaovoita ja kookosrasvaa.

Ainesosat pitää punnita tarkkaan, grammalleen.

Kaakaovoi sulamaan kattilaan ja siihen kookosrasva mukaan.

Pehmeät öljyt kaadetaan valmiiksi sekoitusastiaan.

Sekoitusvaiheesta minulla ei ole kuvaa kun on vain kaksi kättä ja tällä reseptillä kiisselivaihe saavutettiin todella nopeasti. 
Sitten massa muotteihin.

Geelivaihetta.

Ja yön yli kypsynyttä saippuaa.
Avokadoöljystä tuli saippuaan mielestäni ihanan vihreä sävy.

|
Kurkkaa myös näitä sivuja:
|